Ohita valikko
Takaisin etusivulle Etusivulle

Artikkelin kategoriat: Arkisto Vaasan kaupunginteatteri

Teatterin blogi: hyppy teatterin tiedottajan rooliin

Julkaistu: 29.5.2019

Päivitetty: 4.10.2019

Minulta kysytään usein, että mitä se tiedottaja oikein tekee? Koen vastaamisen aina hankalaksi, sillä en keksi yhteen – tai edes kahteen – lauseeseen mahtuvaa yksioikoista selitystä. Kun googlettaa tiedottajan ammatinkuvauksen, voi heikompia vaadittujen ominaisuuksien määrä hirvittää. Tiedottajan tulisi olla oma-aloitteinen, vastuuntuntoinen, tehokas, järjestelykykyinen, sopeutuvainen erilaisiin tilanteisiin, ulospäinsuuntautunut, kielitaitoinen, hyvä ilmaisemaan itseään suullisesti ja kirjallisesti, hyvän yleissivistyksen sekä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot omaava. Usein itse käyttämäni kuvaus ”jokapaikanhöylä” on niin ikään mainittuna eräässä kuvauksessa.

Vaasan kaupunginteatteri teatterin blogi
Tässä työssä voi löytää itsensä myös mikrofonin edestä!

Tiedottajan työnkuva vaihtelee riippuen toimialasta ja organisaatiosta. Useimmiten tiedottaja mm. suunnittelee ja toteuttaa organisaation sisäistä ja ulkoista viestintää, ylläpitää suhteita sidosryhmiin sekä edustaa organisaatiota erilaisissa tilaisuuksissa. Tiedottajan ydintehtävähän on nimensä mukaisesti välittää tietoa. Tieto kuitenkin suodattuu tiukan seulan läpi aina sen mukaan, kenelle tietoa välitetään. Viestintää on monenlaista ja joka lähtöön: sisäistä viestintää, markkinointiviestintää, digitaalista viestintää, sidosryhmäviestintää, kriisiviestintää jne. Jokainen viestinnän kenttä vaatii omanlaisensa lähestymistavan ja suodattimen. On tärkeää miettiä mitä kirjoittaa, mutta samalla täytyy pitää mielessä kenelle kirjoittaa. Teatterin alalla jo yhdellä kirjoitetulla sanalla voi olla suuri merkitys.
Parhaimmillaan tiedottajan työssä on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi organisaation työhyvinvointiin; kun ihmisille kerrotaan avoimesti heitä koskevista asioista, tyytyväisyys työhön ja luotto organisaation toimintaan kasvaa. Näillä taas on suora yhteys työmotivaatioon ja tehokkuuteen. Toisaalta henkilökohtaista nautintoa tuovat myös ne pienet hetket, kun löytää juuri ne oikeat sanat tai keksii tekstille osuvan otsikon.

Teatterissa tiedottaja hoitaa sekä ulkoista että sisäistä viestintää ja pitää yhteyttä lehdistöön. Lisäksi työnkuvaan kuuluu sosiaalisen median viestintää, viestintäsuunnittelua, sisällöntuotantoa, ensi-iltajärjestelyjä, tiedotustilaisuuksien järjestämistä, ohjelmajulkistuksia, julkaisujen toimitusta sekä paljon muuta maan ja taivaan väliltä.

Vaasan kaupunginteatteri teatterin blogi
Tiedottajan työhön kuuluu teatterissa mm. valokuvausten järjestäminen

Itse eksyin vuosia sitten tiedottajan ammattiin lähes sattumalta. Yhtäkkiä huomasin, että kaikki vahvuuteni olivat valjastettu käyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. Sain kirjoittaa, työskennellä ihmisten parissa, käyttää luovuuttani ja tällä alalla nopeuteni oli valttia. Olin löytänyt ammatin, jossa halusin kehittyä ja jossa opin koko ajan jotakin uutta. Yksikään päivä ei ikinä ole samanlainen, eikä kyllästymisen vaaraa taatusti ole. Kun kaiken lisäksi olen saanut tehdä tiedottajan töitä kahden suurimman intohimoni parissa, ei enempää voisi pieni ihminen toivoa.

Silti vielä näiden vuosien jälkeenkään en osaa vastata lyhyesti ja ytimekkäästi kysymykseen, mitä se tiedottaja oikein tekee!

 

Terkuin,

Kristiina

Vaasan kaupunginteatteri teatterin blogi

Kirjoittajan tiedot:

  • Kristiina Vaalasmaa
  • 34 vuotta
  • Vaasalainen, alunperin Vantaalta kotoisin
  • Toiminut tiedottajana vuodesta 2014
  • Vaasan kaupunginteatterin tiedottaja 01/2019 alkaen