Ohita valikko
Muskarilapset

Musiikkileikkikoulu

Musiikkileikkikoulun ryhmiin voivat osallistua 0-6-vuotiaat lapset. Työtapoina ovat lorut, laulu, leikki, soitto, kuuntelu, liikkuminen, rytmiikka, improvisointi sekä kuvallinen ilmaisu piirtäen ja värittäen.

Musiikkileikkikouluopetus perustuu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. Opetuksen tavoitteena on herättää ja ylläpitää lapsen myönteistä asennetta sekä kiinnostusta musiikkia kohtaan.

Lapsi oppii ymmärtämään ja tunnistamaan musiikillisia perusasioita: vastakohtia (korkea-matala, hidas-nopea, voimakas-hiljainen) sekä musiikin elementtejä, mm. melodia, harmonia ja rytmi. Myös keskittymiskyky, äänenkäyttö ja motoriikka kehittyvät.

Perheryhmät (0-2 -vuotiaat)

Perheryhmässä lapsen mukana on aina aikuinen. Muskarin kesto on 30 minuuttia, ja sitä pidetään kerran viikossa.

Ryhmiä muodostettaessa jaetaan samana vuonna syntyneet lapset samaan ryhmään.

Tunneilla soitamme, liikumme ja tanssimme yhdessä. Perheryhmissä aikuiset osallistuvat muskarin toimintaan, ja lapsi on oman aikuisen vastuulla.

Sekä lapsella että aikuisella tulee olla liikkumiseen soveltuva mukava vaatetus. Turvallisuuden vuoksi lapsi tarvitsee tunnille myös liukumattomat tossut. Myös avojaloin voi liikkua.

Kuula-opiston vauvamuskarilaiset

Leikkiryhmät (3-5-vuotiaat)

Leikkiryhmässä lapsi on mukana jo ilman aikuista. Muskaritunnin kesto on 45 minuuttia, ja se kokoontuu kerran viikossa. Ryhmiä muodostettaessa jaetaan samana vuonna syntyneet lapset samaan ryhmään.

Muskaritunnilla kannustetaan lasta oman äänen käyttöön ja luonnolliseen laulamiseen, omaksutaan musiikillisia perusasioita leikin kautta ja tehdään tutuksi eri rytmisoittimet.

Lapsella on hyvä olla päällään liikkumiseen soveltuva, mukava vaatetus. Turvallisuuden vuoksi lapsi tarvitsee tunnille myös liukumattomat tossut. Myös avojaloin voi liikkua.

Lapsia muskarissa

Soitinryhmät 6-vuotiaille: kantele ja ukulele

Kuusivuotiaiden soitinryhmässä lapset aloittavat joko ukulelen tai kanteleen soiton. Soittimen saa lapsi valita itse. Lapset käyttävät tunneilla omia soittimia.

Kanteleen tai ukulelen soittamisen lisäksi tunnilla lauletaan, soitetaan rytmisoittimilla, kuunnellaan musiikkia sekä hahmotetaan musiikkia liikunnan avulla.

Muskaritunnin kesto on 45 minuuttia, ja se pidetään kerran viikossa.

Hakuajat ja ilmoittautuminen

Uusien oppilaiden ensisijainen ilmoittautumisaika on 11.4.-12.5.2024. Jos ryhmissä on tilaa, niihin voidaan ottaa oppilaita myös lukuvuoden aikana. Tee ilmoittautuminen Kuula-opiston Wilmassa. Oppilaspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kevään loppupuolella lähetämme erillisen ohjeistuksen jatkoilmoittautumisesta niille, jotka ovat jo muskarioppilaanamme.

Lähetämme oppilaille tiedot tulevan syksyn aloituksesta, muskarin ajasta ja opettajasta viimeistään elokuun loppupuolella.

Opetusajat

Opetusta annetaan Vaasassa Kuula-opistolla ja English Playschoolissa, Laihialla Rauhalan koululla.

Lukuvuosi alkaa yleensä viikolla 35. Lapsi on sijoitettu joko aamupäivä, iltapäivä tai iltaryhmään. Muskarin ajankohtaa voi toivoa ilmoittautumislomakkeessa. Opetuksen alkamisesta ilmoitetaan sähköpostitse.

Yhteystiedot