Ohita valikko

Varhaiskasvatuksen alkaessa

Varhaiskasvatuksen aloittaminen on uusi tilanne niin lapselle kuin vanhemmillekin.

Varhaiskasvatuspaikkaan tutustumiseen kannattaa varata aikaa, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman hyvin niin lapsen, perheen kuin hoitopaikankin kannalta. Samalla perheet ja henkilökunta oppivat tuntemaan toisensa.

Varhaiskasvatukseen tutustuminen

Kun lapsi aloittaa varhaiskasvatuksessa, tutustumisen tavoitteena on sekä tukea turvallisten kiintymyssuhteiden syntymistä että yhteistyötä varhaiskasvatuspaikan ja kodin välillä. Tutustumalla perheeseen ja lapseen henkilökunta oppii tuntemaan lapsen yksilölliset tarpeet vanhempien asiantuntijuuden avulla.

Varhaiskasvatuspaikkaan tutustuminen

Tutustumisella pyritään saamaan lapselle mahdollisimman hyvä, turvallinen ja stressitön siirtyminen uuteen ympäristöön. Lapsi saa tutustua uuteen ympäristöön ja ihmisiin kiireettömästi, tuttu aikuinen turvanaan.

  • Varhaiskasvatuksen työntekijä ottaa yhteyttä perheeseen ja sopii ensimmäisestä tutustumiskäynnistä.
  • Huoltaja/huoltajat tutustuvat varhaiskasvatuspaikkaan lapsen kanssa 1–2 viikon aikana ennen hoidon alkamista. Tutustumiskäynnit kestävät 1–2 tuntia. Tutustumiset on hyvä ajoittaa hoitopäivän eri aikoihin, jolloin lapsi saa tutustua varhaiskasvatuspaikan päivärytmiin yhdessä huoltajan kanssa.
  • Lapsi voi osallistua ruokailuun tai jäädä varhaiskasvatukseen ilman huoltajaa sitten, kun varhaiskasvatussijoitus on alkanut.
  • Mahdollisuuksien mukaan lapsen varhaiskasvatus aloitetaan lyhyemmillä päivillä.

Miten valmistautua erotilanteisiin

  • Varaa riittävästi aikaa lähtötilanteeseen: ennakoi lapsen tuen tarve.
  • Ota varhaiskasvatuksen työntekijään kontakti lapsen nähden: lapsi näkee, että hyväksyt aikuisen.
  • Siirry taustalle tarkkailijaksi: anna vastuun siirtyä hoitajalle, tarvittaessa hoitajan syli.
  • Hyvästele lapsi selkeästi, halaa tai kosketa ja kerro, että palaat.
  • Voit jättää lapselle tutun esineen tai esimerkiksi kuvan helpottamaan ikävää.
  • Jos lapsi silti vielä itkee ja protestoi lähtöäsi: Lohduta hetken, siirrä lapsi varhaiskasvatuksen työntekijälle. Kerro tulevasi takaisin.

Lapsi voi jäädä varhaiskasvatuspaikkaan ilman vanhempiaan alkaen siitä päivämäärästä, joka on kirjattu kotiin tulleeseen varhaiskasvatuspäätökseen (päivämäärä on sama, jonka vanhemmat ovat kirjanneet hakemukseen hakiessaan paikkaa). Tämä on hyvä huomioida jo varhaiskasvatuspaikkaa hakiessa, kun suunnitellaan lapsen varhaiskasvatuksen aloitusta ja vanhempien työhön paluuta.