Ohita valikko

Kiinteistötoimitusten uskotut miehet

Vaasan kaupunginvaltuusto nimeää toimielimeen 16 uskottua miestä.

Valtuustokausi 1.8.2021- 31.5.2025

Vaasan kaupunginvaltuusto vahvisti kiinteistötoimitusten uskottujen miesten lukumääräksi kuusitoista (16), siten että kahdeksan (8) on Vähänkyrön kaupunginosasta.

Uskotun miehen tulee olla

kiinteistöasioihin perehtynyt ja
paikalliset olot tunteva henkilö.

Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. (Katso alla)

Uskotun miehen tehtävät

  • Kiinteistötoimituksen suorittavat toimitusinsinööri ja kaksi uskottua miestä.
    Kiinteistötoimituksia ovat esimerkiksi lohkominen ja halkominen.

Jos kyseessä on muu kiinteistötoimitus kuin
yhteisen alueen jakaminen,
uusjako tai
rakennusmaan järjestely, toimitusinsinööri voi suorittaa toimituksen ilman uskottuja miehiäkin.

Vähänkyrön kaupunginosan alueella kiinteistötoimitukset suoritetaan toistaiseksi pääosin Maanmittauslaitoksen toimesta ja uskottuja miehiä tarvitaan useammin.
Muualla kaupungissa toimitukset tehdään tiestöinsinöörin toimesta.

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi (6) henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Tietoa lautamiehistä

Lautamiehen tulee olla

  • käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen,
    joka ei ole konkurssissa,
    jonka toimikelpoisuutta ei ole rajoitettu ja
    jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä

Lautamiehenä ei voi olla henkilö

  •  joka on alle 25- tai yli 65-vuotias.
    jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai
    Rikosseuraamuslaitoksessa taikka
    joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä,
    rikosten esitutkintaa taikka
    tulli- tai poliisivalvontaa,
    eikä myöskään syyttäjä,
    asianajaja taikka
    muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö
  • Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön
    ikä-,
    elinkeino-,
    sukupuoli- ja
    kielijakaumaa.

Lisätietoa

  • Pohjanmaan käräjäoikeus
    Käyntiosoite Korsholmanpuistikko 43, 65100 Vaasa
    p. 029 5649100
  •  Maanmittauslaitos, Vaasa
    Käyntiosoite Wolffintie 35
    p. 029 530 1110 (valtakunnallinen)
    s-posti asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi

Tietoa lautamiehistä

Lautamiehen tulee olla

  • käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen,
    joka ei ole konkurssissa,
    jonka toimikelpoisuutta ei ole rajoitettu ja
    jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä

Lautamiehenä ei voi olla henkilö

  •  joka on alle 25- tai yli 65-vuotias.
    jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai
    Rikosseuraamuslaitoksessa taikka
    joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä,
    rikosten esitutkintaa taikka
    tulli- tai poliisivalvontaa,
    eikä myöskään syyttäjä,
    asianajaja taikka
    muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö
  • Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön
    ikä-,
    elinkeino-,
    sukupuoli- ja
    kielijakaumaa.

Lisätietoa

  • Pohjanmaan käräjäoikeus
    Käyntiosoite Korsholmanpuistikko 43, 65100 Vaasa
    p. 029 5649100
  •  Maanmittauslaitos, Vaasa
    Käyntiosoite Wolffintie 35
    p. 029 530 1110 (valtakunnallinen)
    s-posti asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi
  • Pohjanmaan käräjäoikeus, Korsholmanpuistikko 43, Vaasa

    Avaa kartta
  • Maanmittauslaitos Vaasa, Wolffintie 35, Vaasa

    Avaa kartta