Ohita valikko

Pohjoisten kaupunginosien aluetoimikunta eli Gerbyn aluetoimikunta

Aluetoimikunta on kaupunginhallitus asettama.

Puheenjohtaja Nina Peltomäki
Varapuheenjohtaja Fredrik Sundell
Nuorisovaltuuston edustaja Lucas Nyberg 2023-2025
Kaupunginhallituksen toimikausi 1.6.2023 – 31.5 2025

Lue lisää Pohjoisten kaupunginosien aluetoimikunnasta

  • Aluetoimikunnan tehtävänä on edistää toiminta-alueensa kulttuurista, sosiaalista ja yhteiskunnallista kehitystä alueen asukkaiden etua ja hyvinvointia ja viihtyisyyttä silmällä pitäen sekä toimia siten, että alueen asukkaiden todellisia vaikutusmahdollisuuksia heitä koskevissa asioissa lisätään. Aluetoimikuntaan kuuluvat Gerbyn-, Västervikin-, Isolahden-, Pukinjärven-, Vetokannaksen- ja lähiympäristön alueet.
    Aluetoimikunta toimii kaksikielisesti.

Aluetoimikunnan kokoonpano

  • Aluetoimikuntaan nimetään kahdeksan (8) toiminta-alueella asuvaa jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

kaksi alueen koulujen edustajista,
kaksi alueen asukasyhdistysten,
yksi seurakuntien,
yksi Setlementtiyhdistyksen,
yksi nuorisotilojen ja
yksi alueen yhdyskuntatyöryhmän esittämistä henkilöistä.

Kaupunginhallitus nimeää varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
Aluetoimikunta nimeää itselleen sihteerin.

Aluetoimikunnan tehtävänä on

  • tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja kaupungin eri viranomaisille tai muille tahoille aluetta koskevissa sekä muissa tärkeäksi katsomissaan asioissa
    kehittää alueella toimivien yhdistysten ja yhteisöjen välistä yhteistyötä ja tukea niiden toimin-taa mahdollisuuksiensa mukaisesti
    kehittää alueen asukkaiden ja kaupungin viranomaisten välistä yhteistyötä
    vaikuttaa alueen palvelutason kehittämiseen ja ylläpitämiseen
    järjestää yleisötilaisuuksia asukkaille ajankohtaisista kysymyksistä ja muita toimenpiteitä heidän mielipiteidensä esiin saamiseksi
    päättää niistä asioista, jotka viranomaiset tai kaupungin muut toimielimet siirtävät sen ratkaistaviksi.

Lisätietoa

  • puheenjohtaja Nina Peltomäki
    s-posti nina.peltomaki@edu.vaasa.fi

Pohjoisten kaupunginosien aluetoimikunta kokoontuu

klo 19.00, Gerbyn koululla, Västervikintie 27, tai Kortelaaksontie 2